Meillä myydään metsää ihan tosissaan!
Kun Jeskaset LKV Oy aloitti virallisesti 1.7.2020, yrityksen markkinointinimeksi valittiin omasta mielestämme mainio Ostametsää.fi. Metsätilavälityksen ”grand old man”, Kari Jeskasen hyvän maineen ansiosta puhelin alkoikin heti soimaan kiitettävästi ja myyntitoimeksiantoja alkoi tulemaan jonoksi asti.
Monien sattumien seurauksena Karin ja hänen poikansa Jussi Jeskasen aloittamaan yritykseen liittyi 2021 tammikuussa kaksi uutta Jussia. Jussi Uusitalo on erikoistunut metsäarviointeihin ja Jussi Salomäki metsätalousyrittäjyyteen ja markkinointiin. Molempia Jusseja yhdisti muun muassa kiinteistönvälittäjän ammattitutkinnon opinnot Tampereella. Näin Ostametsää.fi tiimi oli syntynyt!
2022 alkuun mennessä Ostametsää.fi tiimimme on välittänyt jo 97 tilakauppaa, yhteensä 1317 hehtaaria ja 29 kunnan alueella! Myyjät ovat olleet usein kuolinpesiä ja iäkkäämpiä metsänomistajia, joilla ei ole löytynyt toiminnalleen jatkajaa. Tilakauppojen lisäksi olemme auttaneet asiakkaitamme lukuisissa perunkirjoituksissa, perinnönjaoissa, edunvalvontasopimuksissa sekä testamenteissa.
Meille metsätilavälityksessä on auttaminen tärkeää. On kyse sitten iäkkäistä ihmisistä tai kuolinpesistä, joissa puhuminen on vaikeaa, teemme kaikkemme hyvien kauppojen saamiseksi.
Pidämme asiakkaistamme huolta myös kaupanteon jälkeen. Olemme taidoistamme ja kokemuksestamme ylpeitä: Ostametsää.fi-tiimiämme sinnikkäämpää välitysliikettä saa hakea.