Suljetulla tarjouskaupalla myydään metsää Etelä-Karjala Ruokolahti Kotitila. Määräalan ostajalle tulee lisäksi lohkomiskulut. Myytävän määräalan rajat on merkitty kuvista löytyvään kuviokarttaan punaisella yhtenäisellä viivalla. Katkoviivalla merkitty osuus on myyjälle jäävä kantatila.
Ruokolahden Kiventauksen kylässä sijaitseva metsäpalsta myydään määräalana. Määräala rajoittuu Ristiveteen (osa Saimaan vesistöaluetta) rantaviivaa noin 580 m, Puumalaan vesimatkaa noin 21 km. Määräala on maastopohjaltaan kumpuilevaa ja siinä on kalliokumpareita, alueelle tyypillistä maastotyyppiä. Rantakaavan mukaan rakentamisoikeutta määräalalla ei ole. Lisätietoja voi tiedustella Ruokolahden kunnan rakennustarkastajalta. Osa rannoista on jyrkkiä kallioita. Määräalalla on hyvä tiestö, määräalan metsiä on siten helppo hoitaa. Määräala sopii erinomaisesti omatoimiselle metsänhoitajalle ja lisämaaksi.
Maastoarvion metsästä on tehnyt MHY Etelä-Savo / Tommi Seppänen 15.4.2024.
Arvion mukaan määräalan kokonaispuusto on 700 m3, 104m3/ha, josta tukkia on 254 m3 (36 % puustosta) ja kuitua 375 m3 (54 %) ja loput 71m3 energiapuuta ja hukkapuuta. Mustikkatyyppiä (tuore kangas MT) on 4,0 ha ja puolukkatyyppiä (kuivahko kangas VT) 2,7 ha.
Alue on luonnonkaunis ja sieltä on hienot näkymät Ristivedelle. Tilaan kuuluu laajat osuudet Saimaan vesistöalueen yhteisiin vesialueisiin ( 623-876-16-2 Itä-Puumalan osakaskunta, usean kunnan alueella, itapuumala.fi).
Määräalan omistajlla on mahdollista päästä paikallisen hirviseurueen jäseneksi, yhteystietoja voi kysyä välittäjältä.
Kysy lisätietoja:
Veli-Pekka Mattila p. 040 715 1941 tai sähköposti veli-pekka.mattila@ostametsaa.fi
Reittiohje: Katso tilan sijainti Karttaselain -palvelussa tästä.
Sijainti: Etelä-Karjala Ruokolahti Kiventaus, tila rajoittuu useasta kohtaa Ristiveteen. Määräalalla on hyvä tiestö, eli kohteeseen on helppo tutustua ja määräalan metsiä on helppo hoitaa. Kiventakasentieltä kääntyy pohjoiseen Kotitilantie ja metsätie, jotka kulkevat tilan halki. Tulevan määräalan rajalla tien laidassa (Kotitilantien ja Kiventakasentien risteys) on kyltti ”myytävänä metsätila” ja kartta määräalasta. Rajat on merkitty sinikeltaisella kuitunauhalla. Tulevan määräalan uudet rajat on merkitty linjakepeillä, joissa on sinikeltainen nauhoitus. Voit tutustua kohteeseen joko vapaasti omatoimisesti tai kiinteistönvälittäjän kanssa siitä erikseen sopien. Ota yhteyttä välittäjään: Veli-Pekka Mattila p. 040 715 1941 tai sähköposti veli-pekka.mattila@ostametsaa.fi.
Myydään metsää Etelä-Karjala Ruokolahti Kotitila – Tarjoukset viimeistään 16.8.2024 klo 23.59.