Skip to content

Jussi

Nimeni on Jussi Jeskanen (s. 1981) – Jeskasten perheen lapsista esikoinen. Olen toiminut yrittäjänä lähes koko aikuisikäni aloittaen yritystoiminnan vuonna 2000 polttopuukauppiaana. Perustin samana vuonna yhden aikansa ensimmäisistä verkkokaupoista siirtäen puun myyntiä verkkoon. Verkkokaupan toteuttaminen johti lopulta IT-alan yrittäjäksi. Yrittäjänä minulla on ollut ilo ja kunnia työskennellä lukuisille eri metsäalan toimijoille keräten osaamista aina metsän verkko-oppimisesta ja sen arviointiin.

Luonto on minulle tärkeä erityisesti kuntoilun merkeissä. Jokapäiväisiin rutiineihini kuuluu lenkkeily Kangasalan harjumaisemissa yhdessä puolisoni kanssa. Olen harrastanut suunnistusta SM-tasolla ja pyrin tuomaan karttapuolen osaamistani niin verkkopalveluihimme kuin asiakkaidemmekin hyödyksi.

Vastaan Jeskaset LKV Oy:n verkkopalveluiden ja näkyvyyden kehittämisestä, sekä yrityksen hallinnollisista tehtävistä hallituksen puheenjohtajan roolissa.

Jussi pähkinänkuoressa

  • toimii useissa muissa eri alan yrityksissä, Jeskaset LKV Oy:n hallituksen puheenjohtaja
  • mekatroniikan insinööri (AMK)
  • Verkkopalveluita tuottavan JJ-Net Group Oy:n perustaja
Contact us

Contact us

Interested in the service and want more information? Please leave your contact details. We will contact you as soon as possible.

Contact details

Selling or buying a forest or need professional advice on forest-related matters?

Call us 0500 335 526

or send an email to info@ostametsaa.fi

See our contact details